perjantai 12. heinäkuuta 2013

Holoa ja pilviä

Halusin lakata Seppälästä ostetulla uudella sinisellä hololakalla. Sitä alle siis kaksi kerrosta. Lopulta laitoin kuitenkin kolme kerrosta, sillä viihdyin näillä yksivärisinä kaksi päivää ja ehtivät lohkeilla hieman kärjistä. Siveltimellä oli kiva lakata, kun oli niin leveä, että kynsinauharajat sai tosi siististi, eikä niitä tarvinnut korjailla myöhemmin yhtään. Toisaalta oli välillä hankalaa saada sivellin kunnolla lakkapulloon kun oli niin leveä. :D Jokunen 'harjas' jäi melkein aina pullon ulkopuolelle. Täytyi siis olla vähän tarkempi kun otti lakkaa lisää.


Tosi nätti lakka. Tämä kuva onkin otettu auringonpaisteessa. Tästä taisi tulla myös yksi lempparisinisistäni. :) Enkä tosiaan siistinyt kynsinauhoja...

 Koristeita mietinkin aika kauan. Kun yleensä vain yritän saada kynnet nopeasti koristeltua, tai jotain siihen suuntaan. Tällä kertaa mietin siis kauemmin ja päädyin lopulta pilvimaniin, jota en ollutkaan vielä aiemmin kokeillut.



Mietin hetken, laitanko kaksi vai kolme eri 'pilvikerrosta' ja päädyin sitten kolmeen. Tulihan näistä tosiaan vähän oudot ja näyttävät kyllä mielestäni enemmän kukille kuin pilville, mutta eiköhän ne menettele. Ainakin väreihin olin joten kuten tyytyväinen. Mietin niitäkin jonkun aikaa ja pähkäilin myös niiden järjestystä.



Jotenkin vähän sotkuisen näköiset. Lakkasin pilvet tosiaan lakkojen omilla siveltimillä. Mitäpä muuta siinä sitten voi odottaa kuin sotkuista lopputulosta. :D Vaikka olivatkin vähän epätäydelliset, pidin niistä silti ja viihdyin näillä vähän päälle 4 päivää. Nyt pitäisi taas keksiä kynsille jotain muuta, mutta ideat on loppu.


Käytettyjä lakkoja taas:

- Lumene Korjaava aluslakka
- Nails Hologram 08
- Wet n Wild Metallica
- Wild & Mild Polarbear
- Aden cosmetics 30?
- Konad Top coat

Eikä taaskaan moitittavaa lakoista. Tuon Adenin lakan sivellin ehkä hieman liian ohut ja pilviin olikin vaikea saada sitä pyöreyttä, mutta onnistui tuo nyt melko hyvin ensimmäiseksi kerraksi..


Olivatko minkäänlaiset? Nyt tuli kyllä paljon kuvia tähän postaukseen. Pidän tosiaan sinisestä paljon ja innostuin ottamaan näistä kynsistä normaalia enemmän kuvia ja se näkyy sitten täällä bloginkin puolella..

Hyvää perjantaita kaikille ja rattoisaa viikonlopun alkua myös :)

4 kommenttia:

  1. Mikäs nättejä kynsiä on katsellessa, ei ainakaan mua haittaa kuvapaljous. :) Enemmän häiritsee jos kuvia on vain yksi. Oikein kaunis pilvimani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon (: Kiva tietää, jatkossa voinkin laittaa vaikka enemmän kuvia :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)