Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiia Vanhatapio kynsilakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiia Vanhatapio kynsilakka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. toukokuuta 2014

Muir muir kera kukkien

Opin lakka Muir Muir On The Wall sai vihdoin päälleen koristelut ja perus dotting tool -kukkiahan siihen tuli tehtyä. Tällä kertaa värinä käytin kultaista, Tiia Vanhatapion suunnittelemaa Fool's Gold -lakkaa. Se peitti sopivasti pohjavärin päälle kukkien terälehdet, vaikka muistin ettei se ollut näin peittävä. Tämä onkin yksi harvoista kullan värisistä lakoistani.


Kukkien keskelle päätin liimailla kirkkaalla lakalla turkoosit strassit, kun se tuntui sopivalta vastaväriltä tuon Opin lakan punaisuuteen. Muir muir on the wall on yllättävän monivivahteinen lakka. Harmi vain kun se ei päässyt oikeuksiinsa ulkona otetuissa kuvissa ilman auringonvaloa.


Lakka on siis punertava, ehkä vähän punertavan ruskea ja siinä esiintyy punaista, kultaista ja vähän violettiakin shimmeriä.
 Lakka peitti hyvin kolmella ohuella kerroksella, jotka kaikki kuivuivat nopeasti. Kaksi paksumpaa kerrosta olisi myös riittänyt. Ensimmäiseen kerrokseen jäi kyllä läpikuultavuutta ja ensimmäisen kerroksen levittäminen kynnelle oli vähän hankalaa.. Johtuen myös tosi pienestä siveltimestä (minipullo kun on kyseessä).



Vaikka sivellin olikin hyvin kapea ja vähän hankala käyttää, en silti joutunut siivoamaan reunoja juuri yhtään. Päällyslakkana käytin varmuuden vuoksi Konadin - Top coatia, etteivät kukkaset leviä, vaikka en niiden kyllä uskonutkaan leviävän.


Huomenna onkin äitienpäivä. En edes ajatellut tehdä mitään teemaan sopivia kynsiä kun juuri sain nämäkin valmiiksi. Äitienpäivä kuluu kotona oleskeluun ja kakun syöntiin. Ei mitään sen kummempaa. Mummulla käymme myös piipahtamassa. :) Kuvassa varaslähtö huomiseen. Nyt taidan mennä katsomaan euroviisuja.



Hauskaa viikonloppua ja hyvää huomista äitienpäivää äideille (:

maanantai 17. helmikuuta 2014

Erilainen skitlette

Sissin blogista innostuneena päätin itsekin yrittää lakata kynsille skileten. Se ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan, vaikka lopputulos olikin ihan siedettävä. Itse idea koristella kynnet näin on kiva, mutta en omaa niin hairaantunutta silmää lakata kynsiä eri väreillä ja koristelutyyleillä. Tämä nyt oli tämmöinen kokeiluversio. En ollut ihan varma miten lähteä tätä toteuttamaan, mutta ennen kuin huomasinkaan olin jo vihkoseeni lakkaillut ja miettinyt pääni puhki mikä näyttäisi hyvältä jokusen tunnin jos toisenkin. :D Ajankäyttöön saattoi ehkä vaikuttaa se, että olin samaan aikaan tietokoneella.. Tällaista kuitenkin sain aikaan.


En oikein tiedä mikä lakka näistä on kynsillä pääosassa. Kaikki on ikään kuin sekaisin. Ensin tarkoituksena oli tehdä leimaus vain nimettömään ja jättää etusormi ja pikkusormi yksivärisiksi. Keskisormeen ja peukaloon piti tulla nuo teippien avulla lakatut kolmiot, mutta ei kahdella värillä. 

 Ne näyttivät yksivärisinä jotenkin tyhjille ja päädyin tekemään dotting toolilla pilkut kolmioiden ympärille eri väreillä. Se oli kuitenkin virhe ja suoraan linjaan eivät sopineetkaan pyöreät pallot. Kompromissina lakkasin siveltimellä pisteiden päälle viivat. Pallot jäivät vähän näkymään alta, mutta näin tämä näyttää silti paremmalle.

Ennen kuin huomasinkaan olin myös leimannut etusormen ja tehnyt pikkusormeet samanlaiset kolmiot. Että näin tällä kertaa. :D


Tein nämä kynnet ennen ystävänpäiväkynsiä, mutta päivän tullessa lähemmäs päätin postata nämä vasta myöhemmin.

 Tykkään tästä väriyhdistelmästä tosi paljon, mutta jotenkin koristelut eivät iske. Tyypillistä, että kynnet joita suunnittelee kauan, eivät sitten kuitenkaan näytäkään niin kivoilta kuin piti. Ja nopsaan tehdyt  yksinkertaiset kynnet ovat usein mukavammat.


Ja taas vaihteeksi käytettyjä.
Lumene - Kynnentasoittaja
Depend - 310
H&M - Metallic Grey (leimaukseen)
Tiia Vanhatapio - Mercury
Bys - Astro Gold
Cesars - Pikakuivattava
Konad - Top coat, leimasin, pyyhin ja m65
Teippiä kolmioiden rajaukseen
Sivellin

Nyt on vielä muutama päivä aikaa vastata kyselyyn halutaanko jatkossa nähdä kuvaa näistä käytetyistä lakoista. Olisi kiva nähdä edes yksi pieni vastaus tuossa palkissa. Ihan lukijoiden iloksi näitä tänne luetteloin, niin olisi kiva nähdä mitä mieltä siitä ollaan.

 Sitten taas aiheeseen. Depend toimi hyvin, mutta kumma kyllä alkoi kuplimaan. Voiko siis sanoakaan, että toimi hyvin kun mikään muu lakka ei kuplinut. Täytyy kokeilla joskus uudemman kerran vähän varovaisemmin. Mercurya käytin lähinnä antamaan sitä samaa kiiltoa tuon Metallic Greyn päälle, kuin mitä muissa kynsissä on kun koostumus on sama.


Ylläri pylläri olin taas viikonlopun vuoteen omana kun flunssa iski takaisin. Tänään olin varmuuden vuoksi pois koulusta. Jos sitten taas huomenna jaksaisi palata sinne. :) Toivottavasti olo on parempi.

 Mitäs piditte tästä skiletestä? Vähän erilainenhan se on.

Hyvää alkuviikkoa kaikille ja muistakaapa vastata kyselyyn. (;

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kuplia ja niittejä

Ja hololla jatketaan. Testaamattomista otin toisen holon Seppälän kynsilakoista. Lakka oli nimeltään Hologram 07. En meinannut millään keksiä tähän koristeita ja lopulta halusin laittaa siihen kultaisia niittejä. Valitsin myös kultaisen lakan, Tiia Vanhatapion Fool's goldin ja teippasin kynsien tyvet kolmion muotoon ja töpöttelin meikkisienellä lakkaa. Aksenttikynsiin liimasin vielä ne niitit.

Tulikohan nyt selitettyä turhan vaikeasti? Toivottavasti kuva selventää asiaa.



Tämä lakka oli laadultaan samanlainen kuin edellinenkin. Näytti kuitenkin kuplittavan, mutta luulen, että syypää tähän oli kynnenvahvistaja (jota käytin aluslakan päällä), joka on jo aika paksua. Täytyy ruveta käyttämään ohentajaa taas vähän useammin.


Aksenttikynsiin tuli myös kolmiot nurinpäin. Lopputulosta ajatellen, olisi varmaan ollut fiksumpaa laittaa kaikki kolmiot samaan suuntaan. Koristelu oli muuten aika hauska. :) Täytyy kokeilla tätä uudestaan joku kerta vähän paremmalla onnella.



                                             Lumene - Korjaava aluslakka & Kynnenvahvistaja
                                                                       Nails Hologram 07
                                                              Tiia Vanhatapio Fool's Gold
                                                           Wet n Wild Clear Nail Protector
                                                       Seppälän kultaisia niittejä ja meikkisieni.

Lisäksi käytin sitä teippiä, mutta ehti loppua juuri kun sain kynnet valmiiksi ja jäi kuvasta. Oli siis ihan normaalia askarteluteippiä. :) Miltä muuten kynnet vaikutti?


Olen jo kärsinyt ihan tarpeeksi lakkojen kuplittumisesta. Koskakohan opin laittamaan tarpeeksi ohuita kerroksia lakkaa.. Tai jonkun muun vastaavan taidon kuplien karkottamiseksi. :) Toivottavasti ensi kerralla ei ole kuplia. Mutta holoa ei ainakaan ole. (: Jotain vaihtelua sentään.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa. :D

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kukkatarroja kynsillä

Seuraavaksi lakaksi valitsin käyttämättömistä flormarin tummanvihreän 443. Lakka olikin melko erikoinen ja tykkäsinkin siitä, vaikka omaan makuuni väri olikin hieman tumma. Tuossa parempaa kuvaa pullosta.


Siinä on piskuista kultaista ja sinistä shimmeriä, harmi vain kun eivät näkyneet kynnellä. Oikein veikeä lakka silti minusta (: Lakkasin siis tällä aluslakan päälle kaksi kerrosta ja ihan kelpo laatuiselta tuntui. Ehkä hieman paksu koostumus ja raidoitti inasen, mutta muuten ihan hyvä.


Halusin tällä kertaa (nojaa.. ainahan yritän päästä helpolla :D) yksinkertaiset ja helpot koristelut ja päädyin näihin kukkatarroihin. Läiskäsin joka kynteen tarrat. Nimettömään ja peukkuun vaaleanpunaiset ja muihin keltaiset. Pientä erilaisuutta tähän tylsyyteen toi Fool's gold ja piristihän se tätä vähän (: Laitoin sitä kolme kerrosta peukkuun ja nimettömään. Tällä kertaa kesti kynsillä vähän kauemmin.


Tämä on sellainen tummanvihreä, josta pidän. Olen sitä mieltä, että tummien värien pitäisi peittää ainakin kahdella kerroksella. Tämä oli juuri sellainen ja varmaan yhdelläkin kerroksella olisi pärjätty. Tällä voisi siis vaikka ensi jouluna parit joulukuuset pyöräyttää. Viime jouluna kun en omistanut kunnollista tummanvihreää, niin nytpä on! (: Ja mitäkö näihin käytin?


Aluslakkana toimi taas Lumenen kynnentasoittaja, muut kynnet flormar 443:lla, nimetön ja peukku Tiia Vanhatapion kynsilakalla Fool's Gold, päällyslakkana Mavalan pikakuivattava Minute quick-finish, kynsitarroja ja pinsetit niiden asetteluun.


Tässä näkyy peukkukin. Olisivat nämä kyllä vielä jotain kaivanneet, ehkä strassit? Ajattelin ensin laittaakin, mutta luovuin ajatuksesta kun en löytänyt oikein sopivia. Silloin kun InkkiPinkin tilaus ei ollut vielä tullut, sieltä kun olisivat tulleet juuri sopivat lehdenmuotoiset strassit (:


Kunhan nyt pian saisin nämä kynnet kuntoon, niin kehtaisi taas lakatakin. Odottelen innolla paria lakkaa, jotka nimittäin tänään saapuivat postissa! Olin ihan täpinöissäni kun avasin pakettia, enkä pettynyt kuin yhteen siveltimeen, mutta kyllä sillä lakattua sentään saa (: Niistä varmaan lisää seuraavassa postauksessa.

Nyt hyvää maanantaita kaikille! (:

torstai 14. maaliskuuta 2013

Geometriaa

Toinen Tiia Vanhatapion lakka uunista ulos. Eli halusin lakata sillä toisellakin Tiian lakalla ja nyt siis vuorossa on Mercury :D  Lakkasin ensin kaksi kerrosta, mutta laitoin varmuuden vuoksi vielä kolmannenkin ja sen jälkeen halusin leimaamaan. Ne edelliset olivat sen verran epäonnistuneet, että halusin tällä kertaa tehdä kunnolliset leimaukset kynsille. En edelleenkään omista hyvää mustaa leimauslakkaa, joten tyydyin taas Golden Rosen matte -lakkaan ja sillä sitten leimailin taas laatasta m65 koko kynnen kuviot jokaiseen kynteen. Laitoin kaikkiin muihin kynsiin alle Mercurya ja leimaukset mustalla, paitsi nimettömässä laitoin mustan alle ja hopean päälle (tosin eri hopealla).



En oikein osannut päättää mitä kuvia tänne laittaisin, joten varautukaa :D

Tuo GR:n musta matte ei kyllä ole kovin hyvä leimaamaan, mutta joudun nyt vain kärsimään seuraukset, eli taas ''paikkasin'' koristelulakalla leimoja ja saattoi se hieman auttaakin. Tai sitten ei.



Käytin samaa laattaa kuin viimeksikin (m65) ja nyt sieltä onkin enää vain yksi kuvio kokeilematta. Otsikon keksinkin tuosta kuviosta, sillä minulle tulee siitä väkisinkin mieleen jokin geometrinen kuva. 

Tykkäsin näistä kynsistä tosi paljon. Jälkeenpäin ajattelinkin, että olisikohan pitänyt lakata kaikki kynnet mustalla ja leimata hopealla? Se näyttää paljon paremmalta kuin muut kynnet. Hopea lakka, jolla leimasin oli H&M - Metallic grey. Tällä olen aiemminkin leimaillut ja tämä onkin yksi parhaista hopeista leimauslakoistani. Lakka on hyvin pigmenttinen ja toimii siksi hyvin leimailussa.
 Harmi vain kun pullossa on lakkaa vain 3,2 millilitraa. Eli taitaa loppua aika nopsaan ):



Blogissani on ollut nyt hetken hiljaista ja tulen jatkossa valitettavasti postaamaan harvemmin. Eilen olin ratsastamassa ja en uskaltanut lakata ennen sitä :'D Aloitin myös mopokoulun, joten siihenkin menee aikaa. Teen siis postauksia vain kun kiireiltäni ehdin ja kun saan kynsiä aikaiseksi. En halua ottaa tästä bloggaamisesta mitään stressiä, niin ilmoitan nyt ajoissa ennen kuin joku ehtii kommentoimaan (;

                               Mutta nyt taas niihin kynsiin ja näitä lakkoja/tarvikkeita käytin (:



Lumene - Kynnentasoittaja, Tiia Vanhatapion kynsilakka - Mercury, Golden Rose matte - 12, H&M nail polish - Metallic grey, Delia art - 4, Konad - Top coat, leimasin, pyyhin ja laatta m65 ja Flormar - Matifying top-coat.

Halusin siis vielä matatakin nuo kynnet. Käytin ensimmäistä kertaa Flormarin matte -päällyslakkaa ja toimi tosi hyvin kynnellä. Kuivui nopsaan, niinkuin matat yleensäkin ja pinta oli hyvin tasainen. Ainoa miinus minkä annan tulee siitä, että (vaikka konadin top coat olikin alla) leimaukset levisivat pikkiriikkisesti jo kolmella siveltimen vedolla (keskelle ja molemmille sivuille kerran). En siis suosittele leimausten päälle, vaikka leviäminen olikin aivan minimaalinen.



Tässä vielä kuva mattapintaisena (; Oliko kynnet teidän mieleen? :) Tällä kertaa sainkin otettua kaikki kuvat ihan luonnonvalossa ja vieläpä auringonpaisteessa :D

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kultaista ja mustaa

Halusin kynsille tällä kertaa Tiia Vanhatapion lakan Fool's Gold. Kaksi kerrosta oli minulle juuri sopiva määrä ja ihastuin kultaiseen väriin (: Halusin lakata laatan m65 koko kynnen leimaa, jota en vielä ole saanut testattua. Kuviossa on viivoja ja pisteitä. Leimasin kuvion nimettömään ja peukkuun, tarpeeksi hyvän leimaamiseen kelpuutetun mustan lakan löydettyäni. Kuvio tuli hieman irrallisena, mutta sain kuitenkin korjattua Nail art -lakalla suurimmat virheet.

Tykkäsin tuloksesta paljonkin ja laitoin vielä varmuuden vuoksi konadin päällyslakankin suojaamaan (vaikka kynnet eivät vielä olleetkaan valmiit) ennen ratsastukseen lähtöä. Kuinka ollakaan olivat kynnet kuitenkin ihan repaleiset kotiin tullessani :(



Ei huvittanut yhtään tehdä näitä kokonaan alusta ja laiskana sitten halusin vain saada ne valmiiksi ja postaukseen. Paikkasin siis lohkeamat kultaisella lakalla ja yritin väsätä vielä kuvion peukkuun ja nimettömään uusiksi. No eihän siitä sitten tullut mitään ja jouduin laittamaan mustat strassit peittämään rumia väkerryksiäni :'D Oli alunperin tarkoitus laittaa strassit vain muihin kynsiin, mutta tuli nyt sitten jokaseen... eikä se hyvältä näyttänyt.



Unohtakaa tuon nimettömän strassit ja kuvitelkaa tuo kuvio loppuun. Näyttää paljon paremmalta, eikös? Harmittaa vähän kun olisivat voineet olla juuri sellaiset, mutta näillä mennään.



Tässä kuvassa näkyy sitten tuo peukkukin. Luonnonvalossa otettu (; Tuo kulta muuten näyttää niin kivalta luonnonvalossa ja sopii hyvin mustan kanssa. Olisi vaan pitänyt tehdä ne kynnet vasta ratsastuksen jälkeen... Oletteko te muuten lakanneet näillä Tiian lakoilla?:)



Näihin kynsiin käytin: Lumene - kynnentasoittaja, Tiia Vanhatapio - Fool's Gold, Golden Rose matte - 12, Wild & Mild Nail art - Musta, Konad - Top coat, laatta m65, pyyhin ja leimasin ja mustia strasseja.

Ei tuo matte kovin hyvin leimaa. Tuppasi kuivumaan ennen kuin ehti kynsille. En kyllä omista parempaakaan mustaa lakkaa leimailuun. Tällä hetkellä ei ole kyllä paljoa ylimääräistä rahaakaan ostiskella, eli näillä täytyy pärjätä :D

Tuo Nail art -koristelulakka on melko tarkka koristeluun, mutta on jo hieman liian paksua, eli täytyy nyt vähän tarkkailla tilannetta. Kaikin puolin olen muuten tyytyväinen noihin lakkoihin mitä käytin. Ei paljoa moitittavaa. Tosiaan keston huomasin heikoksi, kun kuluivat niin nopeaan pois :D mutta tuskimpa nyt aina lakkaukset noin sutjakasti lohkeaa. En ole kyllä vielä ehtinyt perehtyä tuohon aluslakkaan, että voisikohan se johtua siitä..?



Mitäs te tykkäsitte näistä ''lohjenneista kammotuksista?'' :D Oliko kauheet? 
P.s Isonsin muuten kuvia hieman (;

lauantai 16. helmikuuta 2013

3 uutta lakkaa ja muita ostoksia

Tänään heräsin klo 7 ja puoli yhdeksältä oli lähtö eloon (: Käytiin aika monessa liikkeessä, mutta en löytänyt oikein mitään tarpeellista (vaikka ostoslista olikin pitkä) paitsi sukkia :'D
Tarkoituksena oli ostaa tennarit, kiilakorot (että pääsen harjoittelemaan koroilla kävelyä... Oon aika surkee), 1D:n levy, ehkä laukku, toppi ja pipo.

Tottakai sitten levyä ei löytynyt, oikea kengän koko oli jo loppunut ja laukkuakaan ei näkynyt missään :D Toppia ja pipoa en jaksanut etsiskellä. Sen sijaan ostin kaikkea turhaa >:D

Mukaan lähti: Jo toinen kasvonaamio, 3 kynsilakkaa, kuudet korvikset ja ne tarpeelliset sukat. Kaikki omani ovat ihan kuluneita tai aina toinen pari on eksyksissä. Lisäksi syötiin vielä heseruokaa, ja siihenkin meni vähän rahaa. Tosin ei kuin 4 euroa.


KappAhl:sta ostin nuo sukat ja korvikset. Kaupanpäällisenä tuli tuo hammastahnanäyte. (Oli sitten pakko sekin tunkea kuvaan, kun ostokset olivat muutenkin niin vähäiset) Korvikset maksoivat 5,95e ja sukat (5kpl) 9,95e. Kasvonaamion ostin Seppälästä 2,45e ja myös seuraavat lakat.


                         Tiia Vanhatapion kynsilakat - Mercury ja Fool's Gold ja Flormar - 435.

Oon jo kauan metsästänyt (joulusta asti) ihan perus kultaista lakkaa. Tämä Fool's Gold oli ensimmäinen mikä osui näkyviin. Toinen ''tarvelakka'' oli tuo Flormarin 435. Eli tummanvihreää etsiskelin myös. Siinä on aika sekalaista shimmeriä, mutta lakka tuntuu olevan peittävämpi, kuin se jouluna saamani. Hyvä ostos siis. Flormar maksoi 2,95 euroa ja tuo Tiia Vanhatapion lakka oli 4,95 e. Kävelin sitten tyytyväisenä kassalle ja siellä sitten sanottiinkin, että näitä Vanhatapion lakkoja saikin 2 viidellä eurolla. Menin sitten äkkiä penkomaan laatikkoa ja ensimmäinen kivalta vaikuttava lakka oli tuo Mercury. Joo joo tiedän, että omistan jo ihan riittämiin hopeita lakkoja. Mutta minkäs teet kun ilmaiseksi sai? :D


                                             Tuossa vielä tarkempaa kuvaa korvakoruista.

Sitten kun elosta päästiin, niin menin kaverilleni ja sitten loikoiltiin tunti ja mentiin ratsastamaan maastoon. Ihan virkistävä lenkki oli. Kotiin kävellessäni olin jo ihan puhki. Illalla vielä saunaan ja putousta katsomaan. Nyt enää postaan ja varmaan menen kohta nukkumaan. Katsotaan saanko huomiselle postauksen (: 

Hyvää viikonloppua kaikille! (: