sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hololakkaa Auringonvalossa

Eiliseen joulujuhlaan täytyikin sitten tehdä ihan asuun sopivat kynnet. Postaus vain vähän myöhässä. Vaatteet olivat aika tummia ja niin sitten kynsistäkin tulivat tummat. Onneksi sentään koostumus piristää hieman. Nimittäin tällä kertaa kynsille tuli hololakkaa.


Käytin Golden Rosen hololakkaa ja ihan hyvältä se ainakin minusta näyttää. Peittää sopivasti kahdella kerroksella. Ei moitittavaa. Kuivuukin melko nopeasti. Laitoin kaikkiin kynsiin kaksi kerrosta lakkaa ja päällyslakan. Lopputulos oli ehkä hieman tylsän oloinen, joten halusin nimettömään jotain koristusta.

 Muistin nähneeni sinikilpikonnan blogin bannerissa kivannäköisen koristelun. Ja muistin oikein. En itse jaksanut aamulla ihan kaikkiin kynsiin väsätä niitä. Kahteenkin oli jo tarpeeksi. En toki tehnyt yhtä hienoja, kuin mistä mallin sain ja lopputulos on hieman vaisumpi värivalinnasta johtuen. Olisi varmaan auttanut, jos olisin tehnyt kaikkiin kynsiin koristelut, mutta aika ei riittänyt. Ja jos olisinkin tehnyt, niin ne olisivat menneet ruttuun siinä aamuisessa hötäkässä. Mutta vaatteisiin sopivat todella hyvin ja tuo koristelu oli piste I:n päälle.


                                                        Ja mitäkö näihin tarvitsin?


Aluslakan : Rimmel - Base & Top coat
Pohjalakan: Golden Rose Holographic color 119
Koristelulakkoja: Wild & Mild - Musta ja Art Club - Valkoinen
Päällyslakan: Mavala - Minute quick-finish
Strasseja (minulla käytössä vaihteeksi liimattavia Naturelin kynsitarroja)



Suorassa auringonvalossa otettu kuva. Kerrankin sain ihan päivänvalon aikaan otettua kuvat postaukseen. Ei yhtään lampun valaistuksessa otettua kuvaa! Se on jo saavutus (:



Mitäs tykkäätte näistä? Onko holoefektiä tarpeeksi? Millaisista koostumuksista te tykkäätte eniten? Ja mitä niistä haluatte nähdä täällä blogissani?

Anteeksi, tosiaan ne pingviini -kynnet on jääneet näiden joulukynsien ja -kiireiden jalkoihin. Katsotaan nyt, josko ne lomalla saisin tehtyä..

Huomenna on sitten jouluaatto! Tänään meillä siivoiltiin paljon ja lenkkeilytettiin koiraa siinä sivussa. Kuusi jäi kyllä hakematta, mutta huomenna sitten viimeistään sellainen raahataan sisälle. Mitä joululahjatoiveita teillä on? Voisin vaikka seuraavan postaukseen laittaa omiani, ihan vain jos jotain kiinnostaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)