keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Päivitystä

Joo eli olen siis vähän päivittänyt blogin ulkoasua, vaikka sinänsä blogi näyttää ihan samalta. Laitoin blogilleni laskurin ja kyselyn. Molemmat ovat tuossa oikeassa reunassa. Kannattaa vastata kyselyyn, niin tiedän mitä mieltä lukijani ovat ;)

 Laskuriin on jo pyörähdellyt kivasti 1500 sivun näyttöä. Kiitokset kaikille, jotka jaksavat seurata tätä blogia! Nyt sain myös lukijat palkin oikeaan reunaan, joten ei vain kuin lukijaksi liittymään, jos yhtään kiinnostaa seurata tätä. 

 Blogihan tässä ei miksikään juuri muutu. Lisään edelleen postauksia kynsistä ja ehkä sitten heppailustakin, jos muutkin haluavat. Ostin muuten itselleni talviratsastushousut. Voisin laittaa niistä tänne kuvankin.



                                      Nämä olivat siis Agrimarketista ja hintaa oli 53 euroa.

 Tässä oli tällaista pientä päivittelyä, vaikka kaikki varmaan huomasivatkin jo nuo asiat ilman tämän lukemistakaan. Ajattelin lisätä Wish listin (eli toivelistan) toiseksi sivuksi tuon etusivun lisäksi. Sinne sitten kirjoitan kaikkia lakka -toiveita, eli siis kynsilakkoja, (mahdottomimmatkin) joita toivon tulevaisuudessa omistavani. Ajattelin myös laittaa listan lakoista, jotka jo omistan. Jos siis jotain kiinnostaa. Kommentoikaa toki kaikkea, mitä haluatte tänne blogiin, niin yritän mahdollisuuksien mukaan lisätä tänne. Ja risuja tai ruusuja olisi kiva myös saada, niin tiedän missä parantaa (;



 Tässä vielä toiselta puolelta otettu kuva. Ovat muuten ihanan lämpimät nuo housut. Ei tule kylmä (:

Ei sitten muuta kuin hyvää keskiviikkoiltaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)