maanantai 18. helmikuuta 2013

Leimailua Zombielle

En sitten saanutkaan postausta sunnuntaille. No nyt onneksi ehdin tehdä :D 
Tänään oli raskas päivä. Ensin koulussa kaksi tuntia liikuntaa ja sitten kävelyä 3km ja vielä kahden tunnin ratsastus :D huhhuh. Kotona sitten luin kokeisiin ja katselin elokuvaa. 

Mennään nyt niihin kynsiin. Eli lakkasin tuossa sunnuntaina Wild & Mild - Zombie clubilla. Ensimmäinen kerros ei ollut hirveän peittävä, mutta toinen kerros riitti. Sitten yritin keksiä jotain järkevää koristelua. Alunperin oli tarkoitus lakata saman merkin Starry sky:lla, mutta leimauslakkani värit eivät sopineet siihen, niin päätin sitten lakata Zombiella ja leimata siihen jotain hopealla. Laiska kun olin, niin halusin koko kynnen kuvion ja päädyin konadin laattaan m65.



Tuosta olisi saanut niin upeat kuvat ulkona! Harmittaa tosi paljon kun koulussa ihailin niitä, mutta en ehtinyt ottaa kuvia ja ratsastuksen jälkeen olivat ihan kuluneet... Se siitä sitten. Toivottavasti kuitenkin ensi kerralla kun lakkaan tuolla saan kuvatkin otettua ulkona.



Halusin tällä kertaa leimata tuolla kiemurakuviolla, kun en sitä vielä ollut testannut. Nimettömän leimaus onnistui parhaiten. Jotenkin se konadin lakka oli ehtinyt jo kuivua, eikä kuvio enää tarttunut kynnelle, kun yritin sitä laittaa. En kuitenkaan uusinut kuin etusormen leiman kerran. Eihän niistä ihan kokonaisia kuvioita tullut, mutta kelpaa minulle (:



Tällaista sitten käytin: Rimmel -Top & Base coat, Wild & Mild - Zombie club, Konad - Silver ja Top coat, leimasin, pyyhin ja laatta m65.

Tuon Zombien levittyvyys ei ollut mikää hyvä. Onneksi oli kuitenkin ohut sivellin siistimään jäljet.

Että tämmöistä tällä kertaa. Nyt onkin viimeinen kouluviikko menossa. Jes (: Tällä viikolla on 2 koetta ja yksi testi. Ne kun vielä pääsee läpi, niin perjantaina on sitten koko koulun liikuntapäivä ja silloin menen laskettelemaan :D Sitä odotellessa... Hyvää maanantaita kaikille ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)