torstai 13. kesäkuuta 2013

Ostoksia

Siinä ennen rippileirille lähtöä käytiin kaverin kanssa ostoksilla ihan vain lähikaupassa ja ostin vain pikkuisia juttuja, kun en mitään hirveästi tarvinnutkaan.


Ostin uuden hammastahnan ja mansikan tuoksuisia kosteuspyyhkeitä, kun eivät maksaneet kuin 80 senttiä :) Leirillä kyllä totesin, että eivät hirveän mansikkaiselle tuoksu, kemikaaleille kylläkin. Ehkä hyvin hento marjainen tuoksu voi löytyä, jos tarkkaan haistelee.


Käytiin myös yksi viikonloppu äidin kanssa paremmin ostoksilla, vaikka en kyllä hirveästi ostettavaa löytänyt. Lindexistä nappasin mukaani yhden t-paidan ja sukkahousut konfirmaatioon. Sen lisäksi bongasin yhdestä k-citymarketista himotuksen, L´orél Parisin - Top coat confettis! Ensin silmiini osui toinen himotus Sally Hansenin Scarab ja päätin jo ostaa sen jos mitään muuta en löydä. Löysin kyllä yhdet ihanat kengät, mutta niillä oli hintaa kolmeenkymppiin asti ja olin juuri ostanut itselleni rippikengät niin en sitten viitsinyt ostaa toisia kenkiä.
 Siispä palasin takaisin kosmetiikkapuolella ja katselin hieman paremmin ympärilleni ja kuinka ollakaan, huomasin L´oréalin päällyslakat hienossa rivissä hyllyllä. Ensimmäisenä silmiin osui tietenkin Confettis. Sen pitempiä ajattelematta lähdin iloisena lampsimaan kassalle päin Confettis kainalossa (: Hintaa oli 5,90e. Ei haittaa, on sen verran uniikki lakka. Vihdoinkin se on minun. Yksi lakka pois himotuslistalta :D



Sitten vielä viime päivien ostokset. Tiistaina kävimme äidin kanssa Vammalassa loman kunniaksi ja en oikeastaan löytänyt paljon mitään. Kävimme kyllä Seppälässä, mutta mukaan ei lähtenyt muuta, kuin uudet kultaiset kynsiniitit.
 Keskiviikkona tuli jo parempi saalis kun olimme Prismassa. Löysin vihdosta viimein itselleni kumisaappaat (joita siis olen metsästellyt keväästä asti), jotka kelpuutin käyttööni :)
Hamstrasin myös Freemanin Clay Mask - Chocolate & Strawberryn kasvonaamion ja Remingtonin kihartimen. Voin jo nyt sanoa, että kasvonaamion tuoksu on huumaava. Tulee ihan vesi kielelle kun tuota tuoksuttelee. Vanha kiharrin tosiaan veteli jo viimeisiään. Toivottavasti tuo on hyvä korvaaja.

Tänään ei olla tehty mitään ihmeellistä. Oltiin ulkona, tehtiin ruokaa, katsottiin telkkaria ja illalla saunottiin.
Hyvää torstaita kaikille! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)