perjantai 29. elokuuta 2014

Voittaja selvillä

Veikkaan, että 99% postauksen lukijoista skippaa tekstin ja siirtyy suoraan alas lukemaan arvonnan voittajan, jos siis on osallistunut arvontaan.

 Luulin haalineeni kasaan ihan mukavan määrän arvontatavaraa, mutta osallistujia oli silti vähemmän kuin viime vuonna. 13 osallistujaa ja 14 arpaa, kun viime kerralla oli 16 osallistujaa ja 31 arpaa. Vaikka lukijoita oli tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna, silti arvonta ei juuri näytä kiinnittävän erityistä mielenkiintoa.

Panostin tänä vuonna enemmän palkintoon kuin viimeksi. Hankin ensiksikin uusia tavaroita. Vain koristepurkit olivat omiani. Viimeksi kun melkein puolet palkinnosta oli omiani ja loput uusia. Myös laatu oli paljon parempaa. Viimeksi etsin mahdollisimman halpoja tuotteita. Tällä kertaa ostin aina vähän väliä jotain arvontaan, niin uhraukset eivät tuntuneet niin isoilta. Arvonnassa jopa merkkituotteena The Body Shopin käsirasva. Tosi mukavaa silti, että osallistujia oli 14 mukana arvonnassa. :)

 Äiti toimi tälläkin kertaa onnettarena ja sai vetää nimen tällä kertaa korista, jonka nostin ylös, niin etteivät nimet näkyneet.




Ja siinä korista vedetty nimi. Arvonnan voitti siis kotiin nimimerkki Tatti mus toisella arvoistaan! :) Onnea.

Otan heti tänään yhteyttä sähköpostiisi. Viikon verran on aikaa vastata ja ensi viikon lauantaina arvon uudestaan, jos vastausta ei kuulu. Ajattelin muuten ensi kerralla antaa osallistumisaikaa kaksi viikkoa, jotta mahdollisimman moni ehtisi nähdä arvonnan. Vai olisiko joku muu mukavampi? Lakkauskisa? Kalliimpaan palkintoon ei taida olla rahaa..


Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)