keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Violetit pilvet

Halusin kokeilla pilvimania uudestaan. Tällä kertaa tein vähän erilaisemman kuin viimeksi. Lakkasin pilvikerroksia vain kaksi ja laitoin ne toistensa päälle. Siis lomittain. Pohjana toimi taas tuttu Flormar. :)

Käytin neon -kokoelman lakkaa, vaikka tämä on kyllä värinsä puolesta kaukana neonista. N009:ä tuli kynsille muistaakseni kaksi kerrosta, tai jopa peräti yksin. Tämä on todella pigmenttinen lakka. Levittyy hyvin kynnelle ja kuivuukin nopeasti. :)


Tein nämä kynnet juuri ennen kuin lähdin ratsastamaan, enkä ehtinyt siistimään lakkauksen reunoja. Onneksi ei ole levinnyt pahasti yli. (: Tuon neonin päälle piti lakata jotain kimalletta, kun oli niin tumma. Siihenpä sitten kaksi kerrosta (koska ensimmäisen lakkasin pimeässä ihan epätasaisesti) saman merkin U28.

Pilviin käytin taas wettiksen French white crèmeä. Toisena oli La femmen Lilac cream, joka on myöskin hyvin pigmenttinen. Myös la femmen päälle levitin shimmeriä. Tosi kivan näköinen oli lopputulos ja tykkäilin näistä aika paljon. :) Harmi kun olivat ratsastuksen jälkeen jo aika kuluneet. :(


Lumene - Kynnenvahvistaja
Rimmel - Base & Top coat
Flormar - N009 ja U28
La Femme Beauty - Lilac cream
Wet n Wild - French white crème
Art Club - Valkoinen
Cesars - Pikakuivattava

Art Clubilla korjailin vähän noiden valkoisten pilvien rajoja, kun wettiksen siveltimellä ei saanut oikein kunnollisia...



Pitäisiköhän tässä alkaa tehdä syksyisiä kynsiä? Kohta tulee jo talvi, mutta onneksi ensi viikolla on syysloma <3 En hirveästi omista syksylakkoja ja muutenkin en keksi juuri muuta syksyistä kynsille, kuin lehtiä. Jos on jotain ideaa ehdottaa, niin alas saa laittaa ;)

Mitä piditte liloista pilvistä? :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)