keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Vaateostoksia ja uusi projekti

Kävin tuossa syyslomaviikolla ostoksilla ja ostin vähän uusia vaatteita. Juuri kun tulin sanoneeksi, etten taida tarvita muuta kuin tumput ja pipon (toinen näistä uupuu vieläkin...) Ostin siis hupparin, lökärit ja 2 paitaa. Myöhemmin ostin vielä tumput, eli ne eivät sitten ehtineet tähän kuvaan. Ostin myös sukkia, joita ei myöskään kuvassa näy.


Kummassakin paidassa on puolipitkät hihat. Housut ja huppari ovat ihanan lämpöiset. Nämä kaikki ostin tosi halvalla. Juuri silloin oli rahaakin mukana sen verran, että sain nuo kaikki mukaan. :) Tykkäilen.


Iskä kävi tuossa syysloman alussa laivaristeilyllä ja pyysin tuomaan vähän KitKattia kotiin. :) Kyllähän sitä sitten tulikin ja tulipa silloin rikottua karkkilakkokin oikein kunnolla. :D


Nyt kun käyttämättömien laatikosta on päästy eroon ja olen jatkossa pidättyväisempi lakkojen oston suhteen ajattelin aloittaa uuden projektin sen 31. päivän haasteen lisäksi. Tarkoituksenani on ottaa kynsilakoistani esille sellaisia lakkoja joilla en ole lakannut piitkään aikaan tai muuten vain on itse lakka jäänyt muun koristelun peittoon/ei ole pääsyt kunnolla näkymään. :)

Tällä kertaa käytän pienempää laatikkoa, ettei urakka tunnu loputtomalta. Valitsin myös sellaisia lakkoja, joilla voisin sentään kuvitella joskus lakkaavani. Enkä semmoisia ''ei tuollahan minä en varmasti lakkaa'' yksilöitä.
Yritin myös valita mahdollisimman eri värisiä lakkoja. Eksyihän tuonne sitten punaista, pinkkiä, sinistä, vihreää ja jopa oranssia, jota yleensä kaihdan. Tämä kuva on otettu jo jonkin aikaa sitten ja laatikko näyttää tällä hetkellä paljon tyhjemmältä koska osalla olenkin jo ehtinyt lakkaamaan.

En ole keksinyt tälle projektille vielä nimeä, mutta ehdotuksia saa antaa. :) Itsellä kävi kyllä mielessä jokunen ehdotus... Uusintakierros, Vanhat käyttöön tai joku muu vastaavanlainen.


Sitten vielä viimeinen asia.


Osallistuin näillä punaisilla kynsillä Mimaxin Kynnet kuin kuningattarella kilpailuun. Äänestämään pystyy vain Facebookin kautta ja aikaa on 16.11.2013 asti. Äänestääkseen pitää tykätä Mimaxin sivusta facebookissa ja vain yhtä kuvaa pystyy äänestämään. Kännykällä sovellus ei harmi kyllä näytä toimivan.. :(

Jos siis pidät näistä kynsistä enemmän kuin muista, niin kiitän auliisti kaikista äänistä, jotka saan :)


Nyt toivotan oikein ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Minun ääneni lähti näille kynsille, ovat niin kauniit ja huolitellut ja soisin sinulle menestystä kisassa:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)