maanantai 14. lokakuuta 2013

Pientä päivitystä

Tässä on taas tullut pientä taukoa. En ole oikein ollut postaustuulella, mutta onneksi perjantaina ainakin täällä päin alkoi syysloma! :) En kuitenkaan ole saanut uusia kynsiä tehtyä. Tänään yritin vaivalloisesti jotain syksyistä väkertää kynsille. Saapa sitten nähdä onnistuiko vai eikö.

Olen innostunut taas leipomaan pitkästä aikaa ja pari viikkoa sitten tein ensimmäistä kertaa tiikerikakkua.


Tuo raita onnistui ihan hyvin. :) Makukin oli hyvä. Ainoa asia, mikä jäi kismittämään oli, että meidän uuni on vähän kuumempi kuin mitä sen pitäisi olla. Niinpä jos lämpöä kuuluisi olla 200 astetta, uuni on jotain 220 astetta. En seurannut kakkua juurikaan uunissa, katsoin vain oikean ajan ja avasin luukun vasta kun kakku olikin ihan tumma. :D


Viikko sitten teimme äidin kanssa kahdestaan mokkapaloja. Nämä onnistuivat vähän paremmin, paitsi emme siivilöineet tomusokeria kuorrutteeseen, joten päälle jäi vähän tyhmiä sokeripaakkuja, mutta itse palat maistuivat tosi hyville. (:

Sitten tähän väliin kuva kynsistä.


Niin kuin jo aiemmin kerroin, sain siis käyttämättömien/testaamattomien lakkojen laatikon tyhjäksi. Tämä Yves Rocherin lakka Rose Pastel oli viimeinen lakka. Tälle en valitettavasti keksinyt mitään koristeluja (myönnettäköön, että olin laiska :D). Tässä siis tylsät yksiväirset kynnet.
 Kerroksia taisi olla kaksi tai kolme. Muuten lakka vakutti ihan hyvälle, mutta harmi vain tuota pientä pulloa. Korkkia oli vähän vaikea pitää kädessä, kun oli niin pieni. Kesti myös ''ikuisuuden'' saada yksi kynsi lakattua, kun sivellin oli niin pikkuruinen. Tämä väri oli vähän tylsä minun makuuni, ei siis ihmekään kun en keksinyt mitään koristeluja. Onneksi lakassa on sentään hopeaa shimmeriä. :)

Tilatessani luulin (lakan nimestä päätellen) saavani vaaleanpunaisen lakan, joten olen kyllä vähän pettynyt. Hintaa taisi kuitenkin olla 2,50 euroa ja pullokokokin on niin pieni...

Tähän loppuun vielä itse ottamiani syksyisiä kuvia. :)









Tulipas sekava postaus... Toivottavasti edes joku jaksoi lukea/katsoa :)
Hyvää syyslomaa kaikille (joilla se nyt on)! :)
Viettäkääpä hauska loma :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)