maanantai 7. lokakuuta 2013

Myöhäiset Roosa Nauhat

Perjantaina 4.10 oli siis Roosa nauha -päivä, mutten ehtinyt tekemään pinkkejä teemaan kuuluvia kynsiä kuin vasta sunnuntaina. Viimeistelin kynnet ja postasin kuitenkin vasta tänään, koska eilen keskityin pänttäämään ruotsin kokeeseen. Kokeen piti olla tänään, mutta se siirtyikin (ainakin minun osaltani) perjantaiksi, kun linja-auto ei tullutkaan aamulla. :) Kouluun pääsin kuitenkin myöhäisemmällä bussilla ja nyt kokeeseenkin on aikaa lukea enemmän. Jätin lukemisen ihan viime tippaan. Postaamaan on kuitenkin pakko ehtiä! :D

Nyt niihin kynsiin. Tarkoituksena oli lakata pinkillä muut kynnet paitsi peukku ja nimetön, joista piti tulla valkoiset. Mutta ruotsiin keskittyneenä erehdyin jo lakkaamaan pikkusormenkin valkoisella. Eipä siinä mitään. Koristelut vähän muuttuivat, eivätkä tainneet huonompaan suuntaan mennäkään, päinvastoin! :) Tosin rakas päällyslakka meni vielä pilaamaan hienon pikkusormen kolmion joksikin epämuodostuneeksi joulukuuseksi...


Nuo sydäntarrat ovat ihanan näköisiä, mutta harmillisesti ne pitää itse leikata. Tulinpa juuri nyt ajatelleeksi, että olisikohan pitänyt leikata sydämenmuotoisesti tuo tarra, kun tuo neliö näkyy aika pahasti..?

Valkoiseen nimettömään ja peukkuun piti tietysti väkertää roosa nauhat <3 Lopuksi koristin lakkauksen vielä aimo annoksella pinkkejä strasseja. Harmittaa kyllä vähän kun tuo kolmio levisi, mutten enää jaksanut päällyslakan päälle korjata...



Tähän kuvaan tungin peukunkin. Siihen tulikin vähän paksumpi roosa nauha :'D Koristelulakkani nyt ovat mitä ovat. Joskus niillä saa hyvää jälkeä aikaan, joskus ei. :) Tuokin pinkki lakka on jo aika paksua ja venyvää sanoisinko.

Pinkkinä pohjalakkana minulla oli Rimmel londonin Hot shot. En muistanutkaan tätä lakkaa näin hyväksi. Yllätyin positiivisesti. Lakka levittyi hyvin ja kuivui nopsaan. Sivellinkin on juuri sopivan tuntuinen kynnelle. Tai sitten lakka vain tuntui niin hyvälle, koska tuo Wet n Wild valkoinen on täyttä kuraa levittää, eikä myöskään kuivu niin nopsaan. Tarvitsee myös ainakin kaksi kerrosta peittääkseen. Hot shot taisi pärjätä kerroksella :D


Mitäkö käytin?
Lumene - Kynnenvahvistaja
Rimmel London - Base & Top coat ja Hot shot
Wet n Wild - French white crème
Delia art - 32
Art Club - Valkoinen
Cesars - Pikakuivattava
Hopeisia sydäntarroja
Strasseja

Seuraavana olisi kynsillä violettia. Katsotaan koska saan postattua senkin. :)


Mitäs piditte Roosa nauha -kynsistä? Entä pukeuduitteko perjantaina pinkkiin tai teittekö pinkkejä kynsiä? :)
Taidankin tästä mennä katsomaan vielä elokuvaa ainakin sen aikaa kun ehdin. Linkkaampa tänne yhden Juha Tapion biisin vielä piristämään mieltä :D 

Hyvää maanantaita kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)