perjantai 27. syyskuuta 2013

Elämä Lapselle -konsertti 2013

18.9.2013 eli viime viikon keskiviikkona olin siis Helsingissä Hartwall areenalla Elämä lapselle -konsertissa. Tämä oli jo 20. kerta kun konserttia vietettiin. Menin paikan päälle järjestetyllä linja-auto-kyydityksellä. Mukana oli myös muutama kaveri. Siellä oli tosi mukavaa ja muutenkin matkat sujuivat hyvin. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan todella paljon, oli se ettei minulla ollut juuri ääntä ja oli melko mahdotonta puhua juuri kuiskausta kovemmalla äänellä...

 Minulla oli kamera mukana, mutta valitettavasti minulla ei ollut yhtään vapaata muistikorttia (jossa siis olisi ollut tilaa). Jouduin sitten lainaamaan kaverin muistikorttia ja sain sitten otettua muutaman kuvan konsertista. Lähinnä videoin artisteja. Kuvat ja videot ovat kuitenkin kaverillani, joten otin tänne joitain heidän ottamiaan kuvia. Tietysti luvalla.




Voitte vain kuvitella sitä huudon määrää :D


Tuossa vielä kuva lipusta. Istuin yläkatsomossa.

Nyt niihin kynsiin. :) En keksinyt mitään aiheeseen liittyvää, joten päätin tehdä saman väriset kynnet, kuin päälläni olevasta t-paidasta. Eli neonkeltaiset. :)


Kynnet olivat ihan neonit, mutta en saanut otettua kuvia kuin sisävalaistuksessa, niin näyttävät vain keltaisilta. Tältä kynnet siis näyttivät torstai-iltana (?) Tein nämä tiistaina, joten kuvissa voi nähdä pientä kulumaa. Päällyslakkana käytin Cesarssin pikakuivattajaa ja onhan se toki nopea kuivumaan, mutta kovin hyvää kestoa se ei anna. Melkein aina jo toisena päivänä alkavat lakkaukset hajota jostain kohtaa..



Koristeiksi en jaksanut illalla lakata muuta kuin Lorealin ihanan Confettiksen. Tämä on kyllä ihana rakkauslakkani. :) Toinen on Maybellinen melkein samanlainen Chalk Dust. Aluslakan päälle jouduin lakkaamaan kaksi kerrosta Wet n Wildin valkoista lakkaa saadakseni keltaisesta oikein kunnon neonin esiin. :)


Tässä vielä kuva käytetyistä
Lumene - Kynnenvahvistaja
Rimmel - Top & Base coat
Wet n Wild - French white crème
Wild and Crazy - Neon melon
L´oréal Paris - Top coat confettis
Cesars - Pikakuivattava päällyslakka

Että semmoista tällä kertaa. Minulla on ollut nyt kaikenlaisia kiireitä tällä viikolla (taas) mm. 2 hyvin vaikeaa koetta, joihin ainakin yritin valmistautua. :) Olin myös keskiviikkona koulun liikuntakerhossa ja paljon muutakin tekemistä on riittänyt. En ole jaksanut tehdä kynsillekään mitään ja tällä hetkellä olen saanut aikaiseksi lakattua sentään aluslakan jokaiselle kynnelle. :) Onkos teillä mitään ideoita, mitä voisin lakata? Olen nyt saanut viimeisenkin käyttämättömän eli Yves Rocherin lakan pois laatikosta eli ideat alkaa olemaan vähissä...



Tästä kuvasta ainakin näkee tuon kuluman. 
Ainaskin konserttiin piti lakata molemmat kädet :) Olen alkanut kehittymään tässä. Lakkaan aina vain useammin kummatkin kädet. Jipii :D Toivottavasti tästä tulee vielä tapa.

Nyt toivotan hyvää viikonlopua kaikille! :)
Toivottavasti saan vielä ainakin yhden postauksen tämän kuun puolelle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)