perjantai 5. huhtikuuta 2013

Äidin kynnet

Tarkoitus oli postata jo paljon aiemmin, mutta tällä viikolla oli koulussa kolmet kokeet ja muutakin puuhaa on ollut. Nyt sain onneksi vallattua tietokoneeni takaisin äidiltä tai muuten postaus olisi taas jäänyt tekemättä.

 Äiti on nyt innostunut kynsien lakkaamisesta ja minä olen hänelle parit yksiväriset kynnet väkerrellytkin. Tämän postauksen aiheena on siis äidin kynnet.

Viime viikonloppuna lakkasin äidille hänen haluamallaan lakalla yksiväriset kynnet. Olivat siis tämmöiset:




Äiti kun ei ole tottunut olemaan lakatuilla kynsillä, olivat lakat sitten jo melkein heti rutussa. Laitoin kolme kerrosta tuota lakkaa. Laatu ei ollut kyllä mikään kehuttava. Kuivui melko hitaasti ja kuplitti. Onneksi sivellin oli sentään hyvä ja lakka levittyi kohtalaisesti. Kyseessä oli siis Maybelline New York mini colo raman lakka Candy frost.




Aluslakaksi laitoin samaa kuin itselläni eli Lumenen kynnentasoittajaa. Päällyslakkana toimi tällä kertaa saman merkin Protecting top coat eli suojaava päällyslakka. Kuivuu melko nopsaan tuo ja kestävyyskin on ihan hyvä :) Tosin miinus siitä, että kun tuolla lakkaa, kynnen väri tarttuu siveltimeen...



Sitten toiset kynnet, jotka äidille väkersin. Näistä siis innostuin itsekin lakkaamaan Classics Metallic 01 lakalla ja erittäin kaunis sävyhän se olikin.




Näissä kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta, vaikka peittikin jo yhdellä ihan hyvin. Kuivui nopsaan, eikä kauheasti raidoittunut, vaikka foil -lakat yleensä niin tekevätkin. Sama alus- ja päällyslakka näissäkin ja äiti tykkäsi kynsistä (:




No oliko tylsää katsoa äidin kynsiä? Haittaako jos näitä tulee enemmänkin vai pitäytyisinkö mieluummin omissa kynsissäni? P.s Muistakaa vastata yläreunan kyselyyn (;

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)