tiistai 7. toukokuuta 2013

V-ranskis

Otsikko kertookin, että kokeilin ensimmäistä kertaa V-ranskista. Se onkin melko samantapainen, kuin perus ranskalainen manikyyri, mutta kärjet ovat V muotoiset.

 Aluksi yritin keksiä, millä lakata. Löysin käyttämättömistä 2 toisiinsa natsaavaa lakkaa ja päätin väkertää jotain uutta. Päädyin siis siihen v-ranskikseen ja lakkasin kirkasta aluslakkaa ensiksi pohjalle.


Mielestäni näistä puuttui tuolloin vielä jotain ja lisäsin pitkän harkinnan jälkeen vielä kirkkaat strassit kärkiin. Tuo sininen Casuellen lakka raidoitti hieman, mutta tasoittui päällyslakan myötä melko hyvin. Selenet toimi hyvin kahdella kerroksella.

 Näillä kynsillä vietin siis viikonlopun ja vähän huonot koristelut sinänsä, kun minulla oli ne ratsastuskilpailut. Ihme ja kumma, lauantaina strassit olivat silti pysyneet jokaisessa kynnessä :D Sunnuntaina kylläkin jo alkoivat yksi kerrallaan tippua, mutta eipä se paljoa haitannut. Lauantain kouluratsastus -osuus meni tosiaan vähän penkin alle, kun hevonen säikkyi musiikkia ja oli aika reipas. Sunnuntaina olin eri hevosella ja esteet ylitettiin ihan hyvin, lukuunottamatta yhtä kieltäytymistä. Nämähän olivat kuitenkin vasta toiset kilpailuni. Ja tärkeintähän on, että oli kivaa :)


Takaisin kynsiin. Selene levittyi mielestäni paljon paremmin, kuin tuo Casuelle, mutta laitoinkin sitä vain nimettömään ja peukaloon. Pullossa tuo Casuelle on paljon vaaleamman näköistä ja kynsillä tummenee, mutta ei haitannut minua, päinvastoin. Tykkäsin sävystä oikein paljon, näyttää minun silmiini ehkä jopa elegantilta :D Nyt kun oikein ajattelee, olisi voinut lakata toisin päin. Eli violetti nimettömään ja sininen muihin kynsiin...


Käytin seuraavia lakkoja/koristeita: Lumene - Kynnenvahvistaja (puuttuu kuvasta) ja Korjaava aluslakka, Miss selene - 227, Casuelle - 15 (?), Wet n Wild - Clear nail protector ja strasseja.

Kirkkaan pohjan päälle yritin siis lakata mahdollisimman hyvin suorat viivat kynnen kärkeen. Melko hyvin se onnistuikin. Osa lakasta tietysti lipsahti välillä sormille ja siveltimellä ja kynsilakanpoistoaineella yritin niitä pyyhkiä pois. Parantelin myös siveltimellä hieman ranskiksen rajaa.
 Sain päähäni käyttää juuri tuota Wet n Wild -päällyslakkaa, kun muistin, että pitää hyvin koristeet. Eikä pettänyt tälläkään kertaa, vaikka strassit olivat ihan kynnen kärjessä :)

Hyvää tiistaita kaikille! :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)