tiistai 29. heinäkuuta 2014

Pirteää pinkkiä kera glitterin

Halusin tällä kertaa lakata kummankin käden kynnet, ettei näyttäisi niin tyhmälle kuin yleensä. Halusin siksi yksinkertaisen koristelun, joka olisi helppo tehdä ja siksi päädyin mustavalkoglitteriin. Maybellinen kirkaspohjaisen Chalk dustin sijaan halusin lakata pinkillä tai vähän lilertävälläkin (vai onko se lilahtava?) Speckled pinkillä. Koska pohja ei ole kaikkein peittävin lakkasin alle Rimmel Londonin tuoksulakkaa nimeltänsä Strawberry fizz.


 Lakka oli vanhaa ja oli siksi ehtinyt jo paksuuntua, mulla pari pisaraa thinneriä (kynsilakanohentajaa) riitti pelastamaan. Lakkasin Rimmeliä vain yhden kerroksen, vaikka tarkempi olisi vaatinut kaksi kerrosta. Pitäydyin vain yhdessä kerroksessa, koska  Speckled pink'ssä oli jo väriä omasta takaa ja peittihän se ihan hyvin tarvittavat kohdat ja glitterit peittivät loput.


Päällyslakkana käytin Cesarsin pikakuivattavaa, että sain nopeasti kuivaksi kun molemmat kädet tuli lakattua. En edes onnistunut ruttaamaan näitä. Näin räikeällä pinkillä en olekaan vähään aikaan lakannut. Tuli sitten vihdoin tehtyä kesävärikauden avaus. Eikä ole kuin melkein elokuu.. hups.


Harvinaista herkkua teille nämä kahden käden kuvat, niin kuin minullekin. :D Välillä on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asiat niin kuin ne pitää. Tämän pitäisi tietenkin olla itsestään selvyys, mutta eipä ole minulle. Ärsyttävää on kun lakkaan kummankin käden kynnet ja sitten pitäisikin lähteä lenkille tai käydä vessassa, niin minkäs teet kun on kynnet märät. Ne menevät pilalle tai sitten jätän jonkun asian tekemättä, mikä on esimerkiksi juuri tuossa vessatapauksessa tukalasta.

 Tästä tämä huono tapa jättää oikean käden kynnet lakkaamatta on tullut. Eipähän ole mennyt kynnet pilalle kun on aina ollut oikea käsi käytettävissä jos pitää vaikka laittaa lenkkikengät jalkaan. Täytyy silti tästä eteenpäin vähän tsempata vasemmallakin kädellä lakkaamaan. Olen muuten huomannut etten käytä nykyään melkein ollenkaan vasenta kättä. Kaikki jutut mihin riittää yksi käsi tehdään sillä oikealla. Olisin aivan hyödytön jo sattuisin murtamaan oikean käteni..


Kynnet ovat kasvaneet hyvään malliin pikku hiljaa. Vain vasemman käden keskisormi lohkesi vähän aikaa sitten ja oikean käden keskisormi ja peukalo (+ tänään vasemman käden peukalokin lohkesi -.-), niin ne ovat vähän pyöreämpiä kuin muut, ja pyrin siis neliönmallisiin kynsiin. Tuskin pääsen kynsieni kanssa enää koskaan samaan pituuteen ja kuntoon mikä oli vuosi sitten. Bannerin oikean reunan sinihopeat leimatut kynnet olen lakannut juuri silloin. Ja vähän myöhemmin vasemman reunan kynnet. 


Ensi viikon torstaina alkaa lukio. Vielä pitää pari koulukirjaa tilata ja ostaa penaali ja ehkä vähän kouluvaatteitakin. Pitäisi keksiä lomalla jotain muutakin tekemistä kuin tyhjän panttina oloa, mutta sainpa tänään ainakin yhden postauksen aikaan. Kynsillä on muuten edelleen nuo samaiset lakkaukset, jotka lakkasin jo lauantaina. Ihme kyllä itse lakkaukset eivät ole lohjenneet, ainoastaan kuluneet kärjestä.

 Lähden taas perjantaina jokavuotiseksi tavaksi tulleelle risteilylle isovanhempien kanssa. Kiva päästä vähän kotia kauemmaksi hetkeksi. Ehkä jopa löydän jotain pientä tulevaan arvontaan...

Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille! (:

2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)