tiistai 25. syyskuuta 2012

Ekat joten kuten onnistuneet vesimarmoroinnit

Sain kynnet aikaiseksi ja vuorossa oli vesimarmorointia. Minulla on yleensä aina jokin pielessä kun yritän sitä. Veden lämpötila on väärä, kaikki lakat eivät toimi ja niin edelleen. En ole kertaakaan oikein kunnolla onnistunut siinä ja siksi yrityksetkin ovat vähentyneet. Eli aluksi siis laitoin aluslakan päälle pohjalakaksi Maybelline New yorkin 501A valkoista lakkaa. Ajattelin käyttää kyseisen lakan loppuun, että saisin uuden valkoisen lakkani käyttöön ihan hyvillä mielin, kun vanha on jo käytetty pois.

Aluksi kaivelin siis pohjalta siveltimeen lakkaa ja se toimi ihan hyvin ensimmäiseen käteen. Toisessa kädessä lakka sitten muuttuikin jo liisteriksi, mutta ajattelin etten luovuta vaan kuvaan teille sitten lopputuloksesta vain paremman käden kynnet. Sitten toista kerrosta laittaessani olivat jo molempien käsien kynnet pilalla.. Siispä otin ne pois ja heti ensiksi heitin lakan roskiin, missä se nyt pysyy. Ja lakkasin Wild & Mildin valkoisella Polarbear lakalla 2 kerrosta kynsille. Huh! Vihdoin tasaista jälkeä :D


                                               Käytin kynsiini siis seuraavia tarvikkeita: (Vas. oikealle)

Dotting tool, Mavala - Candy floss,
Flormar - 443, Flormar - N008, Wild & Mild - Polarbear sekä kynsitarroja ja tarrastrasseja.

Kun valkoinen oli kuivaa aloitin vesimarmoroinnin ja siihen käytin noita Flormareita ja Mavalaa. Nimettömään laitoin myös Polarbearia. Kun kynnet oli kuivia, ne näytti jotenkin vain tylsiltä vaaleanpunaisilta kynsiltä. Varsinkin pikkurilli, jonka marmorointi ei onnistunut ollenkaan.
Joten päätin lisätä niihin hieman koristeita ja pisteitä. Tuloksena söpöt tyttö-kynnet ja ainakin itse tykkäsin näistä :)


Mitäs pidätte?
Vesimarmoroinnin ohjeet tosiaankin löytää netistä ja jos Youtubesta hakee ''water marble nail art'', niin näkee sitten ihan videon kautta kuinka kynnet syntyy. Minun kynsiäni ei todellakaan kannata verrata niihin videon kynsiin. Olen aivan aloittelija vesimarmoroinnissa ja kuten jo sanoin: kaikki menee minulla aina pieleen... tai sitten en vain yksinkertaisesti osaa :( Mikä on ihan mahdollista.. :D


                                                                  Tässä näkyy peukku (:

Muuten, yksi kaverini oli lomalla Turkissa ja sain tuliaisiksi kynsilakan. (Kappas kappas!) Golden Rosen PARIS nro. 222. Lakka on tuommoinen turkoosinvihreä (ainakin omasta mielestäni). Kuva on otettu sisävalaistuksessa ja lakka on oikeasti kirkkaampi. Äitini osti minulle myös kahdella eurolla Mavalan - Black velvet -lakan. Ne olivat tarjouksessa ja tuo kiinnosti muista eniten. Se on muuten hyvin tumma lakka, mutta siinä on aivan pientä violettia shimmeriä.


Tarkkasilmäiset huomasivat varmaan, että kynnet ovat taas lyhentyneet. Leikkasin kaikki hieman lyhyemmiksi, kun keskisormen ja etusormen kynnet lohkesivat taas. Miksi minun nimettömässä ja pikkurillissä on todella vahvat kynnet, kun taas keskisormi ja etusormi lohkeavat koko ajan? Ovathan toki lyhyetkin kynnet ihan kätevät, kun eivät ole tiellä ja olisi ihan tyhmää jos nimetön ja pikkurilli olisivat pitkiä, kun keskisormi ja etusormi olisivat ihan nysät.. Mutta silti?

No mitäs piditte uusista lakoista ja kynsistä? Aiotteko koittaa vesimarmorointia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)