sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesän ostoksia osa 2

Pääsin nyt postaamaan tämän toisen osan. Olen pysynyt tiukkana ja yhtään kynsilakkaa en ole kotiuttanut. Pari kertaa olen ihan kiusallani katsonut kynsilakkahyllyt läpi, mutta mitään ei ole lähtenyt mukaan. Edellinen lakka, jonka ostin taisi olla aluslakka, ja kohta pitää taas ostaa uusi. Sehän nyt on sallittua eikös? :)

 Aloitetaan nyt vaikka siitä kitarasta, mikä on vanhin näistä ostoksista.. Tämä oli toiseksi halvin kitara verkkokauppa.comissa ja takuutakin on vuoden verran. Tämä oli omasta mielestäni kaunein myytävistä. Ihan hyvältä peruskitaralta vaikuttaa. Ja kun ajan kuluksi vain ostin, niin kannattaa ne kalliimmat jättää hyllylle. Ostin samalla myös sen viritysmittarin ja vahingossa kyllä vedin liian piukeesti kielen niin se napsahti poikki. 5-kielinen se nyt on ja olen soitellut paria melodiaa kuulopohjalta yhdellä kielellä. :'D Ei kovin hyvä alku.


Seuraavaksi ne viime maanantaina ostetut vaatteet. Käytiin siis äidin kanssa Nokialla ja mukaan lähti Puman housut, jotka olivat tarjouksessa. Tokmannista löysin sukkia 4 paria viidellä eurolla. :) Hinta hämää tuossa lapussa.


Tokmannista löysin myös ihanat pöllökuvioiset byjamahousut. Leiriä varten ne vähän niin kuin ostin, kun en omista kunnollista byjamaa, mutta on sitä jo kotonakin tullut käytettyä. 


Cittarista löytyi kesäisemmät kengät, kun en ole löytänyt uusia krokseja mistään. Onpahan ainakin jotkut mitä käyttää kun on vähän kuumempaa. Vaikka kuumaa ei kyllä tunnu tulevan..


Käytiin muutama viikko sitten myös Lielahdessa ja intersportista löytyi umbron huppari alennuksessa kympillä. Se on kyllä vähän iso, mutta eipähän kutistu liikaa pesussa. Ja lötköissä vaatteissa on mukavampaa kuin kireissä. Kirkkaan värinen ainakin.



Sitten viimeiseen muttei vähäisimpään ostokseen. Eli Nokialta löytyi myös kuori puhelimelle. Olen metsästänyt sitä jo puolisen vuotta kun missään ei ole ollut lumia kasisataselle tätä läpällistä kuorta. Hintaa oli 19,95 mutta onneksi äiti oli anteliaalla tuulella. :D Nyt ei pitäisi näytön hajota ainakaan kovin helpolla. Hyvä siinäkin, kun pidän maastossa ratsastaessa kännykkää taskussa kaiken varalta, niin jos putoaa, ei ole heti kännykkä pirstaleina.


Nyt toivotan kaikille mukavat sunnuntait ja ensi viikolla ei taida postauksia paljon tulla. Ajattelin ensin lakata leirille jotkut kynnet, mutta tulin sitten tulokseen, että ne kuitenkin halkeilevat pitkin leiriä pois ja sitten ovat ruman näköiset ja päädyn taas repimään ne pois.. Eli lakkasin kynsille vain aluslakan ja otin teille kuvat kummankin käden kynsistä, niin nähdään mitä niille ehtii leirin aikana tapahtua. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)