Tässä onkin jo viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. Ei ole ollut hirveästi inspistä ja muuta puuhaa on riittänyt. Sunnuntaina oli päällä fiilis ''tänään mä postaan, tänään mä postaan'' mutta en kuitenkaan sitten ehtinyt. Fiilis kuitenkin jatkui tiistaihin, kunnes innostus lopahti. Tänään päätin ystävänpäivän kunniaksi tarttua tuumasta toimeen ja kirjoittaa vihdosta viimein sen postauksen kun oikein kynnetkin tuli tehtyä. :)
Koristeluiksi en ystävänpäivän tiimoilta keksinyt muuta kuin leimata. Sama juttu kuin viime vuonna. :D No jotain vaikeusastetta sentään lakata molemmat kädet. Leiman kohdistaminen ei kyllä onnistunut kovinkaan hyvin oikeaan käteen. Silti olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Vasemman käden nimettömän leima onnistui paremmin oikeaan käteen, mutta en ottanut kuvia oikean käden kynsistä tällä kertaa. Osaa leimoista jouduinkin vähän korjailemaan ja se taitaa näkyä kynsissä aika selkeästi..
Piiitkästä aikaa tartuin yhteen vanhimmista kynsilakoistani, nimittäin vaaleanpunaiseen visions - glitterlakkaan. Halusin kokeilla tätä kynnelle, kun en yhtään muista millainen tämä lakka on. En edes muista olenko tällä lakannut aiemmin, tai sitten siitä on vain kulunut niin kauan aikaa. Sain tämän joskus kauan aikaa sitten muistaakseni joululahjaksi tädiltä? Lakka sointui hyvin joukkoon, nimittäin aksenttikynsiin levitin yhden kerroksen tätä glitteriä pohjan päälle. Pitkästä iästään huolimatta oli tosi hyvälaatuinen lakka. Ei liian paksu koostumus vaikka onkin glitterlakka. :)
Miten olette viettäneet ystävänpäivää? Itsellä oli ihan normaali koulupäivä ja sen jälkeen kaverin kanssa ratsastamaan. Kumma kyllä yksikään kynsi, tai edes lakka ei lohjennut. :)
Visions Snow Strass Nail Polish - Glit. Pink
Tällä kertaa en laita kuvaa käyttämättömistä lakoista. Mutta laitoin tuon kuvan siitä visionsin lakasta, kun sitä ei olla varmaan blogin puolella aiemmin nähty.
Lisäsin muuten kyselyn tuohon oikeaan reunaan, siitä että halutaanko jatkossa postauksissa nähdä kuvaa käytetyistä lakoista ja tarvikkeista. Vastausaikaa on ensi viikon perjantaihin.
Nyt toivotan oikein ihanaa ystävänpäivää ja tulevaa viikonloppua kaikille! :)
Oikein söpöset kynnet :)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon :)
Poista