perjantai 31. tammikuuta 2014

Toinen Opi uunista ulos

Kun ensimmäinen opi ei oikein miellyttänyt silmää, niin tämä kyllä miellytti. Kyseessä on lakka Peace & Love & Opi. Väritykseltään tämä on upea duochrome, joka on sinertävä/turkoosimainen lakka joka heijastaa violettiin ja olinpa näkevinäni vähän pinkkiäkin. Kerrassaan upea. Peittävyys oli todella hyvä. Kerroksella olisi ehkä pärjännyt, mutta halusin toisen, ettei varmasti jäisi mitään ylimääräistä näkyviin. :)



Koostumus ja levittyvyys oli samaa luokkaa kuin edelliselläkin kerralla. Kuivuuko tämä niin nopeasti, että tuntuu lakatessa tahmealta. Minä kun tykkään vetää siveltimellä useammankin kerran kynnen läpi ja varsinkin nyt, kun kyseessä on minipullo vielä pienemmän siveltimen kanssa. Lakka alkoi siis hiljalleen olla aina vain jäykempää kun vetelin sitä ympäri kynttä. Täytyy olla jatkossa näiden opien kanssa vähän nopeampi. :)


Minulla oli vähän vaikeuksia keksiä tähän lakkaan koristeluja. Päädyin sitten tällaiseen sekametelisoppaan, jossa on teippiruudukot, (joita ihme kyllä uskaltauduin kokeilemaan uudestaan..) leimausta tekstuurin päälle ja sitten yksinäisen näköinen pikkurilli vailla koristeluja.


Teipissä tuntui olevan tällä kertaa paljon parempi liima, vaikka kyse on täsmälleen samasta hopeisesta koristeluteipistä kuin viime kerrallakin. Nyt kun mietiskelin tarkemmin tulin tulokseen, että kannattaakin teippailla vain sileiden lakkojen päälle. Rosoisemmassa tekstuurilakassa teipin pinta ei näytä pitävän puoliaan yhtä hyvin kuin sileämmällä kynnellä. Aina sitä oppii uutta. Kiva juttu, etten joudukaan kokonaan luopumaan teippailusta. Ruudukot kun näyttävät niin kivoita. (:


Sitten käytettyihin.
Lumene - Kynnentasoittaja
OPI - Peace & Love & Opi
IsaDora - Pink Crush
Cesars - Pikakuivattaja
Hopeinen koristeluteippi
Konad - Musta leimauslakka, laatta 65, leimasin ja pyyhin.

Varmasti lempparini kokoelman opeista tuo P&L&O, tuntui ikävä kyllä myös raidoittuvan. Onneksi sitä ei juuri lopputuloksessa näe.


Päällyslakkaa laitoin ruudukoiden päälle ja pikkurillin kynteen. Aksenttikynsillä sai komeilla vain tekstuuripinta. :D Leimaus tokkusi alkuunsa, mutta kun ryhdyin tekemään vaiheet nopeammin, niin kaikki sujui lopulta hyvin. Yllätyin positiivisesti, että sain kohdistettua nimettömän leimauksen noinkin oikeaan kohtaan ja heti ensimmäisellä yrityksellä! :D Edistyn hitaasti, mutta varmasti.

No mitäs piditte kynsistä? Itse olen kärsinyt melkein koko viime viikonlopun ja tämän viikon flunssasta. Nämäkin lakkaukset tein viikonloppuna ja nyt pitäisi taas keksiä jotain uutta. Koulu ja koulun typerät uintitunnit :D Ensi viikolla alkaa koulussa uusi jakso ja nyt onkin ollut aika paljon kokeita, joten saapa nähdä milloin pääsen taas postailemaan.


Viettäkääpä kiva viikonloppu! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)